Vartalon ojentuminen johtaa heikkoihin osumiin

Moni pelaaja siirtää painopisteen jo taakseviennin aikana kohti palloa tietämättään. Tämä johtaa siihen, että svingin kehän sijainti on lähempänä palloa. 

Usein se tarkoittaa ulkoa sisään suuntautuvaa svingilinjaa, pahimmillaan sokettia. Samalla myös mailan liekulma muuttuu pystyksi. 

Kierrä vartalo niin että painopiste on yläasennossa oikean jalan keskellä. Usein se tuntuu siltä, että vartalonkierron täytyy kohdentua taaemmas, ikään kuin syvemmälle kuin ennen.

Ensin taakse

Alastulon alussa jalkojen paine kasvaa maata kohden. Samalla keskivartalon tulee tehdä töitä säilyttääkseen vartalon kulmat. Jos painopiste siirtyy kohti varpaita, vartalo ojentuu eikä kierry.
Rutista syvemmillä vatsalihaksilla aiheuttaen tunteen, että takapuoli työntyisi kauemmas pallosta.

Kierrä alakautta osumaan

Alastulon puolivälissä alkaa voimakas vartalon kiertyminen kohteeseen. Oikea hartia tulee osumaan leuan alta säilyttäen häntäluun etäisyyden pallosta. Näin myös maila kulkee pallolle lyöntilinjan sisältä jatkaen takaisin sisälle.

Timo Karvinen toimii Golfliiton Proryhmän valmentajana ja opettaa kesäisin Kullo Golfissa ja talvella Golf Loungessa. 

Kuvauspaikka Kullo Golf

Timo Karvinen

Timo Karvinen toimii
Golfliiton Proryhmän valmentajana ja opettaa
kesäisin 
Kullo Golfissa ja talvella Golf Loungessa.